torstai 26. heinäkuuta 2012

choose the right

Tapasin eilen tulevan perheen, jonka luokse muutan. Koko ajan tästä innostuu enemmän ja enemmän. Enkä siltikään tajua, että olen oikeasti lähdössä. Poika vaikutti todella mukavalta kuin myös perheen äiti ja mummu. Saan paikan päällä pari päivää opastusta hommaan mummulta sekä kattelaan kylän paikkoja. 
Nyt pitäis olla aikalailla kaikki asiat selvänä ja työsopimuskin kunnossa. Ei muutakun odotellaan ja odotellaan! Onneks lento lähtee suoraan Vaasasta, niin saa hyvästellä vielä rakkaimmat kentällä. Voin nyt jo kuvitella sitä itkun määrää.. Taitaa mennä niin, että muut itkee enemmän kuin minä.

Kuulin taas lisää juttua muista au paireista sekä miten he toimivat Sveitsissä. Odotan innolla sitä, että pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin ja solmimaan ehkä koko loppu elämän ajaksi mahtavia ystävyys suhteita. Vielä pitäisi kysellä entiseltä lastenhoitajalta paria juttua niin eiköhän kaikki tieto oo sitten tässäkin päässä.

Sain tänään postissa uuden kalenterikin, minkä teetin kuvista. Pysyy vähän kärryillä tästä ajasta ja saa laittaa muistiin mitä kaikkea pitää tehdä ja missä pitää käydä ennen lähtöä. Niin paljon kaikkea mutta silti niin paljon aikaa. Yksi vaikee valinta tapahtui jo eilen, mutta sille ei voi mitään. Tiedän että on parempi näin kun taas toisaalta niin hankalaa. Tiesin kyllä että se olisi vielä edessä päin ja jos asiaa pitkittää niin se vaikeuttaa koko ajan tilannetta. 
"Truth is, everybody is going to hurt you; you just gotta find the ones worth suffering for." -Bob Marley

7 kommenttia:

  1. ois kiva nähä viel enne lähtöö!! :(

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. lähetkö sä siis aupairiksi sveitsiin ja vuodeksi? :) mihin päin?
    ite asustelen täällä bernin seudulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo lähden ja vuodeksi :) Muutan sellaseen paikkaan kuin Meilen, ja se on Zurichista noin 15-20km järveä pitkin :)
      Kuinka kauan sä aiot olla vielä siellä? Vaikutti tosi mielenkiintoiselta toi sun työ!

      Poista
    2. Aion olla täällä vielä vuoden :)

      Poista
    3. Niin just :) Ehkä sitä vois joskus nähdä, kun molemmille sopii? :)

      Poista